Valikko Sulje

Konepajan valaistuksella luodaan turvallisuutta, viihtyvyyttä ja tehokkuutta

Miilukangas on teollisuuden konepajakonserni, jonka muodostavat emoyhtiö Miilukangas Oy, tytäryhtiöt tilauskonepaja Miilumachine Oy ja virtausputkiliiketoimija Miilupipe Oy sekä osaomisteinen teräspalvelukeskus Miilux Oy. Konsernin yhtiöiden liikevaihto on noin 55 miljoonaa euroa ja tase noin 100 miljoonaa euroa. Henkilöstöä näissä yhtiöissä on noin 250.

Konepajatuotannon työvaiheissa on eri valaistusvaatimukset. Miilukankaalla käsitellään paksua terästä. Tämä tarkoittaa suuria liikuteltavia massoja sekä vahvoja koneita ja laitteita. Samalla se asettaa työympäristön turvallisuusvaatimukset korkealle.

Yksi valaistuksen tärkeimmistä tehtävistä on luoda turvallisuutta, kykyä nähdä ja havaita. Miilukankaalla turvallisuuteen kiinnitetään huomiota, ja siksipä vanhan valaistuksen epäkohtiin haluttiin tarttua. Uudelle valaistukselle asetettiin sekä standardiin että Miilukankaan omiin havaintoihin ja toiveisiin perustuvat vaatimukset.

Teollisuuden koneet ja laitteet kuluttavat suuria määriä sähköä. Vaikka valaistuksen osuus olisikin raskaan teollisuuden tuotannon kokonaiskulutuksesta varsin pieni, energiankulutukseen voidaan vaikuttaa helposti valitsemalla energiatehokkaat valaisimet.

Hyvin toteutettuna uusi valaistus säästää hieman yli puolet valaistuksen sähkönkulutuksessa vanhaan ratkaisuun verrattuna. Lopulliseen energiansäästön määrään voidaan vaikuttaa esimerkiksi ottamalla huomioon valaistuksen ohjaus: milloin ja missä valaistuksen on tarpeen olla päällä, milloin ja missä taas ei. Valaistus myös suunnitellaan ja mitoitetaan siten, että ei yli- tai alivalaista. Valaistus toteutetaan siten, että valo saadaan mahdollisimman tehokkaasti sinne, missä sitä tarvitaan. Tässä on syytä huomioida sijoittelu, optiikka ja valaisimen rakenne.

Tehokkuus on kilpailutekijä. Monilla aloilla, niin konepajateollisuudessakin, kilpailukyvyn säilyttäminen ja kohentaminen on tärkeää. Asiakkaista kilpaillaan eri tavoin. Tuotannon automaatioasteen lisääminen tuo tehokkuutta ja kilpailukykyä, ja se onkin tyypillinen tehostamistapa.

Sen lisäksi, että lisätään koneita ja laitteita, vaikkapa robottisoluja, myös työntekijöiden tehokkuuteen voidaan vaikuttaa – valaistuksella.

Työtehtävä asettaa vaatimuksia näkemiselle. Laadukas, kunkin työtehtävän vaatimukset huomioiva ja täyttävä valaistus luo virkeän työympäristön, jossa työskentely on tehokkaampaa ja miellyttävämpää. Erottelukyky paranee, ja virheiden määrä pienenee.

Miilukankaalla uusi valaistus saakin työntekijöiltä positiivista palautetta. Muutamien työskentelyalueiden kesken on havaittu jopa leikkimielistä valokateutta, kun joidenkin alueiden valaistus on vielä uusimatta.

Teollisuusympäristöt ovat alan luonteesta johtuen usein harmaita. Valaistuksella voidaan vaikuttaa viihtyvyyteen, joka puolestaan lisää työtyytyväisyyttä ja pienentää työntekijävaihtuvuutta. Tämäkin on lopulta myös kilpailuetu.

Urakoitsija viimeistelee lopputuloksen. Jotta lopputulos olisi hyvä, viimeistelty, turvallinen ja siisti, sähköurakoinnin ammattitaito on tärkeää. Valaisimien sijoittelut tehdään usein suunnitelmien mukaisesti, mutta esteitä ja muutoksia tulee matkan varrella. Ne täytyy aina ratkaista kentällä.

Huoliteltu asennustapa ja yhteistyö tilaajan kanssa ovat tärkeitä lopputuloksen kannalta.

Artikkelin valaisimet:

Kohteeseen valittiin Greon Oy:n maahantuoma, NTE:n valmistama UFEF-LT-teollisuusvalaisin.

Valaistuksen urakoi sähköurakointiliike NK Tekniikka Oy.

Yhteistyössä:

Onninen Oy

Jari Mäyrä, 040 658 7204

Pyhäjoki

Lisätietoa:

Greon Oy

www.greon.fi

Jarmo Lohilahti

jarmo.lohilahti@greon.fi

Puhelin 050 435 1067

Posted in Referenssi, Yleinen